sunnuntai 20. tammikuuta 2013

i hope that i make you as happy as you make me

Aamulla herään viestiin jossa lukee yksinkertaisesti huomenta <3 ja se saa heti hymyn huulille. Avaan verhot ja nään auringon paistavan. Pitkien yöunien jälkeen olo on pirteä, päätin että tänään mua ei lannista mikään. Päivä parani entisestään rakkaan kainalossa, olo oli niin turvallinen ja tärkeä. Rakastan sitä jätkää yli kaiken.

Tuun kotiin ja haistan heti ruuan tuoksun, porukat tehny mun lempiruokaa. Soitan kaverille ja lähetään ajelemaan. Nauretaan ja sekoillaan yhessä samalla kun keski-ikäiset naiset tuijottaa meitä murhaavasti kun ajetaan parkkipaikalla kymmenettä kertaa niiden ohi. En pärjäis ilman tätäkään naista mun elämässä.

Kello on vähän yli kuus ku tuun taas kotiin. Kerrankin kun mulla on aikaa, soitan vielä yhelle kaverille ja käydään kävelylenkillä. Mietittiin miten nopeesti aika kuluu, siitä on yli kymmenen vuotta kun ekan kerran ykkösluokalla istuttiin niissä keinuissa ja leikittiin, yli kymmenen vuotta ja ollaan edelleen siinä tilanteessa että voidaan istua niissä samoissa keinuissa, yhdessä.

Kotiin päästyäni oon vaan hymyilly ja kuunnellu vanhoja biisejä viime kesältä ja fiilistelly kaikkia niitä muistoja joita niihin liittyy. Tähän vielä muutama maraton puhelu kavereitten kanssa ja päivä alkaa olla ohi. Välillä elämä on vaan niin ihanaa, tää oli just sellanen päivä. Täydellistä.



torstai 17. tammikuuta 2013

it's time to be happy


ajan puute kuvaa aika hyvin tätä viikkoa ja muutamaa tulevaa viikkoa samalla. Wanhojen treenit, autokoulu ja koulun teatteriprokkis vie kaiken mun vapaa-ajan. Täl viikolla tää oli eka päivä ku olin ennen kuutta kotona, muina päivinä oon tullutkin vasta ysin aikaan ja mennyt väsyneenä melkeen suoraan nukkumaan. Onneksi kohta viikonloppu ja vihdoin aikaa vähän chillailla! (:

Kaikesta kiireestä huolimatta voin silti sanoo et oon ihan hemmetin onnellinen ja tyytyväinen mun elämään tällä hetkellä. Mulla on maailman ihanin poikaystävä ja maailman parhaat kaverit ympärilläni, siinä kaikki mitä mä tarviin oikeesti. Kuka jaksaa välittää sotkusesta huoneesta, tekemättömistä koulutöistä tai siitä että tilin saldo on kilometrin miinuksella? Ihan oikeesti pitää muistaa elää ja nauttia eikä nyhjöttää vaan kotona pyyhkimässä pölyjä ja opiskelemassa, kyllä sitä kerkee tehä varmasti myöhemminkin!

Mut tosiaan siis meiän koulun teatteriprokkis saa ensi-iltansa 30.1 ja siitä eteenpäin esityksii on reilu viikon ! Prokkis on oppilasohjaus, tositarinoiden innoittama stadin tähtien murhamuistelmat! Ensi-iltaan asti hullua treenausta että saadaan prokkis kokonaan purkkiin, tässä mainos ja samalla pientä esimakua mitä on tulossa! ;)






sunnuntai 13. tammikuuta 2013

ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku





 

Huh huh mikä viikonloppu taas takana! Perjantaina lähettiin koulutytsyjen kanssa hämeenlinnaan viettää mirkan 18 vuotis synttäreitä, iha hullua seurata ku suurin osa kavereista täyttää kaheksantoista tänä vuonna, ite tietysti mukaanlukien. Nooh, enää reilu neljä kuukautta ja mietsistäki tulee täysikänen! cant wait.

Lauantaina pääsin hämeenlinnasta kotiin vähän neljän jälkeen, kerkesin olla himassa noin tunnin jonka jälkeen taas mentiin! Tällä kertaa kian ja katan kanssa helsinkiin yksiin bileisiin. Vaikka en sieltä aluks melkeen ketää tuntenukkaa ni oli kyllä tosi hauskaa :) jeah thanks girls! Meitsi ei tunne käsitettä tipaton tammikuu, eikä kyllä tunne mun kaveritkaa, mitä tossa yöllä esim suskille soitin ni siellähä seki bilettämässä ja erinomaisessa kunnosssa arvatenkin ;) Tätä tää just on, elämää. Parasta.

Sitten vielä uutisia kaikkien muiden kauhuksi, sillä tämä tyttö aloittaa maanantaina autokoulun ja vieläpä helsingin keskustassa. Hahahahah saapa nähdä tuunko koskaan saamaan autokorttia, ajelen loppuelämäni skootterilla. No ei, mä näytän teille et mä pystyn tähän!




sunnuntai 6. tammikuuta 2013

fuck, it's monday tomorrow

 eilinen, lauantai, täydellistä

tää päivä, sunnuntai, ei niin täydellistä

huominen, maanantai, ei vittu